Palvelu-muotoilija

Palvelumuotoiluprojektit

Palvelumuotoilusta ei vielä puhuttu silloin, kun vuosina 2005-2009 opiskelin restonomiksi. Silloin teemoja olivat palvelujen kehittäminen, tuottaminen ja johtaminen. Sitten, kun hakeuduin palvelumuotoilun pariin, tuntui kuin olisin tullut kotiini. Täydennyskoulutuksen HOPS-keskustelussa opettaja sanoikin, että restonomit ovat aina tehneet palvelumuotoilua, vaikka termi on ollut eri. Palvelumuotoilussa minua inspiroi erityisesti se, että siitä saa työkalut kaikkeen kehittämiseen. Palvelumuotoilijana minulle on ollut valtavasti hyötyä pitkästä työurastani ihmisten parissa. Aina lopulta on kyse tuotteiden ja palvelujen käyttäjistä ja siitä, miten heidän tarpeensa parhaiten täytetään.

Jaan tässä muutamia palvelumuotoiluprojekteja, joita olen toteuttanut.

Sipoon kunta - Innopiha

Kehitin Sipoon kuntaan Miilin sivistyskeskuksen pihaympäristöä. Kohderyhmänä oli peruskouluikäiset lapset ja nuoret. Käyttäjätutkimusta tehtiin muun muassa haastattelemalla lapsia samalla, kun kierrettiin kohdealueella eli koulun pihalla.

Kehittämisprojektissa ilmeni, että osa pihasta on suosittua aluetta viettää aikaa ja osa pihasta on lähes käyttämättä. Käyttäjäkeskeisesti luotiin persoonat, joiden näkökulmista tehtiin kehitysehdotukset.

Palvelumuotoiluprojektin lopputuloksena oli Innopiha-konsepti, jonka avulla lapset ja nuoret saadaan osallistettua heitä koskevien toimintojen kehittämiseen.

Red Carpet - Työhyvinvoinnin palvelu

Red Carpet -yhtymälle kehitin B2B-asiakkaille kohdennetun työhyvinvoinnin palvelun prototyypin. Palvelussa on ideana, että alustalle on koottuna helposti lähestyttäviä hyvinvoinnin sisältöjä. Kehittämistyössä käytimme apuna esimerkiksi Business Model Canvasia ja testikortteja. Liiketoimintamallina kehittämiskohteessa on subscription.

Kierrätyskeskus - Vapaaehtoistyö

Kierrätyskeskus antoi toimeksiannoksi vapaaehtoistyön kehittämisen. Näkökulmana oli nimenomaan tulevaisuuden vapaaehtoistyöntekijän tehtävät.

Projektissa fasilitoitiin yhteiskehittämisen työpaja, jossa eri sidosryhmien edustajat pääsivät tuomaan esille näkemyksiään aiheesta. Projektin lopputuloksena tunnistettiin oleelliset huomiot vapaaehtoistyöstä tulevaisuudessa.

Alko - Verkkosivusto

Alkon toimeksiantona oli verkkosivuston etusivun kehittäminen. Kehittämistyön tuloksena oli etusivusta uusi prototyyppi, joka henki samaa tunnelmaa kuin Alkon myymälöissä on asiakkaalle aistittavissa.

Osana kehittämisprojektia toteutettiin kysely Alkon verkkosivun kävijöille. Prototyyppiä testattiin MVP-vaiheessa sekä projektin lopussa.